lauantai 18. syyskuuta 2010

Konserttihovista

Tarvitaanko Imatralla Konserttihovia tai yleisemmin halutaanko Imatralaisille tarjota klassista musiikkia? Kaupungin kulttuuritarjonta on taidemusiikin osalta käytännössä täysin Konserttihovin varassa. Musiikkiopiston oppilaskonserttien ohella muuta tarjontaa ei ole. Konserttihovin tuen alentaminen on valitettavan selvä viesti arvostuksen puutteesta ja lyhytnäköisyydestä kaupungin puolelta. Sivistyslautakunta on kokouspöytäkirjansa mukaan tyytyväinen Konserttihovin toimintaan, joten taustalla on kaupungin taloudellinen tilanne. Valintojen tekeminen tuettavien asioiden välillä niukista varoista ei ole helppoa.

Konserttihovilla on motivoituneet ja ammattitaitoiset omistajat/toiminnan pyörittäjät. Tuntuu varmaan ikävältä kun oman työn, käytännössä vapaaehtoistyön, arvostus tärkeimmän tukijan suunnalta alkaa olla vain kauniiden lauseiden tasolla. Taidemusiikin tukeminen on mielestäni kunnan tehtävä, nykyaikana mesenaatteina ovat valtio ja kunnat. Vaikka Saimaankaupunki hanke kuopattiin, olisi kenties syytä pohtia kulttuuripalveluiden osalta jakoa alueen kaupunkien kesken. Imatralla ei ole järkevää pitää yllä kaupunginorkesteria, se kunnia suotakoon Lappeenrannalle. Viime uutisten mukaan Lappeenrannan kulttuurilautakunta haluaakin työryhmän toteuttamaan orkesterin kehittämistä edelleen nostamalla orkesterin soittajamäärää. Imatralla voitaisiin keskittyä kamarimusiikkiin. Meillä on Konserttihovilla loistava konserttisali, upea historia ja aktiivinen tukijoukko Konsan muodossa. Lappeenrannan Musiikinystäväin yhdistys Bravissimo on tehnyt yhteistyötä Konsan kanssa vierailemalla toistensa konserteissa. Toivottavasti päättäjät tajuavat Konserttihovin merkityksen koko Etelä-Karjalan kulttuuritarjonnan osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti