Orkesterina illan konsertissa oli jälleen Lappeenrannan kaupunginorkesterin laajempi versio, eli Saimaa Sinfonietta. Tahtipuikon varteen oli kiinnitetty Esa Heikkilä, joka oli minulle uusi tuttavuus.
Konsertti alkoi nykymusiikilla, josta jälleen suuri kiitos ohjelmiston laatijalle. Niin paljon kun klassikkoja rakastankin, niin musiikkia ei saa museoida, samalla museoituu yleisökin. Skotlantilaisen James McMillanin Tryst sävellyksen sain ostettua edellisenä päivänä nettikaupasta ja ehdin kuu(nte)lemaan sen muutamaan kertaan läpi. Teos ei ole tyypillinen konsertin viiden minuutin alkupala, vaan puolituntinen rytmimaalailu. Mikä esikuuntelussa kiinnitti huomiota oli puhaltimien, eritoten vaskien, vahva osuus, joka hieman pelotti ennen konserttia. Kuinka Saimaa Sinfonietta mahtaisi selviytyä? Onneksi pelko osoittautui turhaksi, puhaltajat tekivät hyvää työtä Lappeenrannassa. Alkupuolen vaskien ruoskaniskut olivat vakuuttavia. Teos toi minun mieleeni Stravinkyn, lähinnä rytmillisestä otteesta. En tunne sävellyksen taustaa tarkemmin, mutta mielenkiintoinen tuttavuus se oli. Ehkä vielä enemmän eteenpäinmenon tunnetta, päättäväisyyttä ja heittäytymistä olisin kaivannut tulkintaan. Mutta vahvasti plussan puolelle jäätiin.
Toisena illan ohjelmassa oli vuorossa Beethovenin kolmoiskonsertto. Solisteina oli tuttu trio: Latvala, Ylönen ja Lauriala. Kolmikkoa olen kuullut aikaisemmin useampaan otteeseen kamarimusiikin parissa. Konsertto oli hieno suoritus sekä solistitriolta, että orkesterilta. Saimaa Sinfonietta on hyvä orkesteri. Erityisesti mieleen jäi toisen ja kolmannen osan hieno kokonaisuus. Tauolla oli aikaa kahvikupin ääressä pohdiskella kolmoiskonserton historiaa. Kuitenkin useamman solistin konsertot ovat käsittääkseni aika harvinaisia. Schindlerin mukaan konsertto olisi sävelletty Beethovenin nuorelle piano-oppilaalle arkkiherttua Rudolphille, joka sai tuekseen kokeneemmat solistit viuluun ja selloon.
Tauon jälkeen konsertin päätti Schubertin 2. sinfonia. Nuoren Schubertin (vanhaksi hän ei valitettavasti kyllä elänytkään) raikas ja pirteä sinfonia jätti hyvän mielen koko konsertista. Heikkilä luotsasi orkesteria hienosti läpi konsertin. Ei muuta kuin kuuntelemaan! Kunhan muistaa välttää Lappeenranta-salin takarivejä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti