Harry Kupferin hieno Parsifal ohjaus on alunperin vuodelta 2005. Itse näin sen ensimmäisen kerran uusintakierroksella vuonna 2007. Tänä keväänä on menossa toinen uusintakierros. Jos Kansallisooppera olisi lähempänä, kävisin varmaan kaikissa näytöksissä.
Lavastuksen keskeinen elementti on valotiilistä rakennettu polku, joka mutkittelee lavan edestä takaosaan. Oivallinen symboli valaistuksen tielle. Alkusoiton aikana polulla makaavien henkilöiden asemasta voinee päätellä heidän edistymisensä asteita. Gurnemanz taitaa olla pisimmällä ja palaa takaisin avustamaan Amfortasia, Hän saa avukseen pisimmällä olevilta Buddha-munkeilta lapsihahmon, mikä kuvannee Parsifalia. Hyvä tarinan ja ohjauksen tiivistelmä heti alussa.
Ohjauksen ja lavastuksen yksinkertaisuus, mutta samalla niiden välittämien symbolien monimuotoisuus ja tulkinnallisuus tekee Kupferin Parsifalista hienon tuotannon. Valopolun ohella lavastuksen toinen keskeinen elementti on valtava kääntyvä varsi jonka voi kuvitella symboloida kuvaavan vaikkapa mm. keihäänkärkeä, fallosta, kompassineulaa, aikakonetta... Pienelle määrälle lavastuksen elementtejä ja toimintoja onnistutaan luomaan paljon mielenkiintoisia tulkintamahdollisuuksia. Hienoa!
Laulajakaarti oli hyvällä pohjalla. Salminen, Nisula, Weinius, Hakala, Ruuttunen ja Pussila olivat keskeisissä rooleissa. Erityisen positiivisesti mielikuvan jättivät Hakala ja Ruuttunen Amfortasin ja Klingsorin rooleissaan. Se mikä jäi tällä kertaa puuttumaan, oli orkesterimontun taika. Kapellimestarina oli Pinchas Steinberg ja periaatteessa mitään vikaa ei hänen johtamisessaan ollut. Minulle Wagnerin musiikissa on olennaista pitkien (oikeastaan näytösten mittaisten) kaarien imu ja mystiikka, ja nyt niitä ei tullut. Tempokin oli ehkä hieman hidas, väliaikoineen kesto oli 5:20.
Mutta kokonaisuutena hieno esitys. Parsifal on omien suosikkioopperoiden kärkipäässä, ellei peräti aivan kärjessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti