Saimaa Sinfonietan konsertin otsikkona oli "Klassikkojen ilta". Ohjelmiston muodostivat Beethovenin 7. sinfonia, Mozartin A-duuri pianokonsertto nro 23 ja Prokofjevin 1. sinfonia. Esa Heikkilä oli puikon varressa ja pianosolistina Vjatsheslav Novikov.
Tällä kertaa orkesteri oli Lappeenranta-salissa"saksalaisessa" muodostelmassa. Eli ykköviulut kapellimestarin vasemmalla puolella ja kakkoset oikeassa reunassa. Sellot ja altot välissä. Asetelma levittää jousiston ääntä ja sävellyksestä riippuen tuottaa hauskoja stereo-efektejä. Ongelmana on ainakin näin pienemmän orkesterin kohdalla se, että viulujen erottaminen toisistaan toisaalta ohentaa kokonaissoundia. Tänään ykkösviuluja oli 5 ja kakkosia 4. Sektioita oli huomattavan helppo seurata, mutta samalla ääni oli ohuempi ja paljastaa virheet selvemmin. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokeilu, toistekin kiitos.
Prokofjev aloitti konsertin. Prokofjev ei ole minulle tutuimpia säveltäjiä. Enemmän olen perehtynyt vain oopperoihin Rakkaus kolmeen appelsiiniin ja Peluri, joista pidän kyllä kovasti. Kamarimusiikkia olen kuullut Kuhmossa, mutta vielä suurempaa innostusta tarkempaan orkesterimusiikin tutustumiseen ei ole tullut. Ensimmäinen sinfonia on Prokofjevin uusklassista tuotantoa. Suhteellisen lyhyt teos oli mukava aloitus konsertille ja istumajärjestykseen totuttautumiselle.
Seuraavaksi vuorossa oli Mozartin pianokonsertto. A-duuri konsertto on Mozartin myöhäisempiä konserttoja. Oma suosikkini on muutamaa numeroa aikaisempi, d-molli konsertto. Vjatsheslav Novikovin soittoa olen kuullut aikaisemmin pariin otteeseen ja hänestä on jäänyt positiivinen kuva. Hänellä on mielestäni selkeästi erottuva oma tyylinsä soittaa, joka hänen vahvuutensa, mutta samalla myös heikkoutensa. Novikovin soitto on hieman kulmikasta, myös sanan positiivisessa merkityksessä. Olen kuullut hänen Schubert resitaalinsa, josta pidin kovasti. Tämän iltaisen konsertin nopeissa osissa olisin kaivannut kenties soljuvampaa otetta. Mutta ehdottomasti täytyy tunnustaa, että hitaassa osassa Novikov loi kyllä täyttä draamaa. Hieno esitys. Encorena saimme kuulla vielä Chopinin Masurkan.
Illan päätti Beethovenin 7. sinfonia. Teos on yksi suurista suosikeistani. Ehkäpä Saimaa Sinfonietta on kokonsa puolesta sillä rajalla että saako se sinfoniasta kaiken irti. Olen kuullut sinfonian muutaman maailman huippuorkesterin soittamana ja tämän iltainen versio ei kyllä nouse aivan kärkeen. Mutta mielenkiintoisen version Heikkilä sai tänäänkin aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti