torstai 15. maaliskuuta 2012

Baletti: Coppélia - Kansallisooppera 2012-03-15

Balettia en ole käynyt katsomassa pitkään aikaan. Reissussa ollessa ooppera on aina ykkössijalla, sen jälkeen tsekataan klasaritarjonta ja viimeisenä musiikkipuolelta tulee baletti. Kun jonkun aikaa harrastin kansallisoopperan kausikorttia, niin silloin tuli toki uudet baletit nähtyä. Elävä musiikki on kuitenkin minulle se pääasia ja kun baletin puolelta tuli muutamia tallennemusiikkiin tehtyjä produktioita, niin tämä oli yksi syy kausikortista luopumiseen.

Tänään oli sitten sopiva hetki käydä katselemassa ja kuuntelemassa kansallisbaletin uutta Coppélia tuotantoa. Coppéliassa on kelpo musiikki Lèo Delibesin toimesta. Muutama baletin teemoista on varmasti tuttu musiikin harrastajille. Koreografian balettiin on tehnyt Marc Ribaud. Ribaud on siirtänyt baletin tarinan elokuvamaailmaan 1900-luvun alkupuolelle, mutta pitänyt perustarinan luonteen pohjana.

Harvasta (klassisesta) baletista olen löytänyt sen syvällisempää tarinaa, mutta korostan että balettituntemiseni ei ole hääppöinen. Monet tarinat tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän harmittomia satuja. Coppélia lukeutuu tähän kategoriaan. Mutta ei ole syytä antaa näennäisen pinnallisuuden pilata iltaa, päinvastoin, sillä Coppélia on todella viihdyttävä kokemus. Kolmen pääosanesittäjän, Nicholas Zieglerin, Barbora Kohoutkovan ja Michal Krčmářin tanssi oli kaunista katseltavaa. Kannattaa mennä viihtymään!

Delibesin hienoa musiikkia kuunnellessa tuli jälleen kerran mieleen, että yksi klassisen musiikin keskeisimpiä teoksia, eli Stravinskyn Kevätuhri, on baletti. Kevätuhri on kapellimestarien ja orkesterien näytöskappale, jota ei kovin usein tanssikoreografiana baleteissa näy. Pieni ja hento toive heräsi takaraivossa; jospa jonain päivänä kansallisbalettiin voisi mennä katsomaan Kevätuhria...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti