Kansallisoopperamme kevätkausi päättyi näillä näkymin omalta osaltani eiliseen Puhdistus-oopperan esitykseen. Puhdistusta oli tarkoitus mennä katsomaan jo aikaisemminkin, mutta Wagner-reissut veivät aikatauluja uusiksi pariinkiin otteeseen. Mutta hyvää kannatti odottaa.
Vaikka kevätflunssa olikin tasoittanut aistejani ennen eilistä esitystä, niin väkevä musiikkidraama ei päästänyt otteestaan, vaan vei mukanaan heti alusta lähtien. Alkuperäistä Sofi Oksasen Puhdistus-näytelmää en ole nähnyt, mutta kirjan olen toki lukenut. Puhdistus-oopperaan libreton on tehnyt säveltäjä Jüri Reinvere. Reinvere esittää tapahtumien aikajaksoja lomittain, joka on toimiva ratkaisu. Sen verran kuuntelin vieressä istuvan, kirjaa lukemattoman ulkomaalaisen pariskunnan lievää hämmentynyisyyttä, että mieleen tulee onko kirjan ja tarinan tunteminen välttämätöntä oopperasta nauttimiselle? Puhdistuksen uudessa pokkariversiossa on mukana oopperan libretto, pitänee jossain välissä lukea librettoa erillisenä tekstinä ja tuumailla tuota tarkemmin. Näin äkkiä ajatellen Puhdistus-oopperan ymmärtämiselle on käytännössä välttämätöntä neuvostodiktatuurin ja Viron historian taustojen tuntemus. Toki perusajatukset, valta, mustasukkaisuus ja elossapysymisen taistelu omantunnon kustannuksella ovat universaaleja teemoja.
Oopperan ohjauksesta vastaa Tiina Puumalainen. Yhdessä lavastaja Teppo Järvisen ja valaistussuunnittelija Timo Alhasen kanssa hän on saanut aikaan erittäin toimivaa teatteria. Aliiden talon runko ryhmittää tapahtumia. Ainoastaan vankileirikohtauksessa se ei ole näkyvissä. Talon runko muistuttaa ohuista kulisseista, joiden näennäisissä varjoissa ihmiset yrittävät selviytyä diktaattorin mielivallan alla. Kun Aliide polttaa talonsa oopperan lopussa, on teossa monentasoista symboliikkaa.
Reinveren sävelpaletista ei sävyjä puutu. Äänet liikkuvat kolmiulotteisesti ympäri lavaa ja orkesterimonttua. Monessa kohtauksessa taustalla on "äänimaisema", joka käsittääkseni ainakin osittain tulee välillä tallenteelta. Toisaalta sen päälle soitetaan useamman lyömäsoittajan toimesta lisätehosteita, jotka tulevat hienosti ympäri orkesterimonttua. Musiikki oli ensikuuleman perusteella mielenkiintoista. Ainoa asia mikä hieman minua häiritsi, oli joissakin nopeissa dialogeissa turhan suora alleviivaavuus. Kun dialogin teksti on jo valmiiksi rankkaa ja agressiivistä, tuntui välillä hieman turhalta pohjustaa jokainen repliikki vastaavanhenkisellä orkesteripurkauksella. Toisaalta onhan Reinveren orkesterointi niin komeaa, että kyllä noita kelpaa kuunnella. Molempien näytöksen loput ovat poikkeuksellisia oopperanäkökulmasta katsoen. Nostatuksen sijaan ne kääntyvät hiljaisuuteen. Kansallisoopperan komeasti soittavaa orkesteria johti eilen Paul Mägi.
Aliiden roolien esittäjät loistivat eilen. Nuorta Aliidea esitti vahvasti Helena Juntunen. Vanhan Aliiden roolissa säkenöi Johanna Rusanen-Kartano. Hän ei pelkästään laulanut vaikeaa stemmaansa mainiosti, vaan myös hänen näyttelijänkykynsä häikäisivät. Mutta aivan mahtavat suoritukset molemmilta. Zaran roolissa lauloi Niina Keitel. Hänen äänensä on aivan ok, mutta välillä se tahtoi jäädä hieman orkesterin jalkoihin. Naiset ovat Puhdistuksen pääosassa ja se hieman korostui myös laulajien suhteenkin. Miesrooleista korvaani miellytti eniten Tuomas Katajala Hansin roolissa. Jaakko Kortekangas Martinin osassa jäi hieman taustalle. Juha Riihimäki ja Koit Soasepp ex-KGB-agentteina/sutenööreinä olivat turhan joviaaleja.
Puhdistuksen tahtoisin nähdä ja kuulla uudelleen. Valitettavasti se ei taida onnistua enää tänä keväänä, pitää odotella seuraavaa tulemista. Musiikin puolesta Puhdistus saattaa olla varsin kova pala satunnaiselle oopperassakävijälle. Mutta draaman ja teatterin puolesta esitys on niin vaikuttava, että se tuskin jättää kylmäksi ketään. Toisaalta jos kuuntelijan korvat eivät punastu Straussin Elektraa tai Salomea kohdatessaan, ei Puhdistuskaan ole sen kovempi pala.
Noita aikaisempia oopperakokemuksiasi, kuin myös tätä Puhdistusta, on mukava lukea, sillä kuulut selvästi ihmisiin, jotka osaavat nähdä, kuulla ja analysoida kokemaansa niin monipuolisesti ja tarkasti, että väkisin tulee mieleen, että kysymyksessä on henkilö, joka tietää ja johon voi luottaa onko esitys kokemisen arvoinen vai ei.
VastaaPoistaOnneksi et lyttää kokonaisuutta kenenkään osalta siinä määrin, että se heittäisi epäonnistumisen varjon jonkun esiintyjän päälle, ja aiheuttaisi masennusta. Jokainen yrittää parhaansa, ja onnistuminen tai epäonnistuminen on ainakin osittain ohjaajan harteilla. Sovitat sanasi niin hienotunteisesti ja niistä välittyy aitoa innostusta, että satunnainen saman esityksen katsoja voi huoletta pitää oman mielipiteensä, sinä vain valaiset sitä ja venytät näkemään ehkä enemmän kuin hän muuten näkisi. Ja jos joku vasta suunnittelee menevänsä sitä katsomaan ja kuuntelemaan, hänellä ei ole mitään syytä muuttaa suunnitelmaansa.
Itseäni vieläkin harmittaa, kun tarkoitukseni oli joku vuosi sitten käydä katsomassa Kansallisessa muuatta Tsehov-tulkintaa, mutta luettuani siitä arvion jätin käymättä. Se oli kuulema modernisoitu liiaksi. Nyt se vieläkin vaivaa, olisiko se ollut katsomisen arvoinen vai ei. Olisinko pitänyt siitä vai en. Olin lukenut sen kirjana vain vähän aikaisemmin, ja tietysti minulle oli muotoutunut siitä käsitys, että se oli mahtava näytelmä. Mielikuviani siitä tuskin kukaan ohjaaja olisi voinut täysin toteuttaa, mutta silti se olisi voinut olla hyvä.
Vähän sama ilmiö, kun lapsena luin jotain satua, ja näin sen tapahtumat silmissäni, ja kun käänsin sivua, ja siinä oli sivun kokoinen kuva, joka tappoi kuvitelmani. Tunsin, että minua oli petetty.
Nykyisin osaan kyllä onneksi arvostaa erilaisiakin näkemyksiä. :)
Liisu, suuret kiitokset kommentistasi!
VastaaPoistaToivottavasti kukaan ei jätä menemättä mihinkään esitykseen tarinoitteni perusteella. Olen toki ollut esityksissä joissa on ollut rutiinin makua ja suurempi innoitus on jäänyt tulematta. Mutta ainakin tähän asti sellainen "pohjanoteeraus" on jäänyt kokematta, jotta esityksestä ei jotain mielenkiintoista löytäisi. Oopperan suhteen kun vielä on helppoa löytää yhdeltä osa-alueelta jotain hyvää, vaikka joku toinen osa-alue ei olisikaan niin onnistunut.
Kyllähän taiteen kokeminen on niin yksilöllinen asia, ettei siinä totuuksia ole olemassa. Varsinkin kun elävät esitykset ja esittäjät vaihtelevat esityskerrasta toiseen. Jos joku näitä juttujani lueskelee ja sitten käy itse kokemassa esityksiä, niin varmaan aika äkkiä muodostuu kuva oman maun ja minun makuni välillä. Saattaahan olla myös vaikkapa jonkun tietyn kriitikon mollaava juttu vinkki siitä, että esitys saattaa olla kiinnostava minun kannaltani. Onneksi meillä on monenlaisia makuja :)
Osaltaan myös tuon takia en halua ketään kauheasti mollata. Toki mainitsen jos joku asia ei minua kauheasti miellytä, mutta ei haukkumisen nostaminen kokemuksen pääasiaksi ole mielestäni tarpeellista. Kuten mainitsit, varmasti jokainen yrittää parhaansa ja jos vaikka ohjaajan visiot eivät oikein vastaa omia ajatuksiani, niin silloin keskityn enemmän vaikkapa musiikkiin.