lauantai 10. marraskuuta 2012

Konsertti: Konserttihovi 2012-11-10

Imatran taideviikko käynnistyi tänään ja avajaisten jälkeen Konserttihovissa nautittiin Filharmoonisen Viihdejousikon musisoinnista. Yhtye vieraili hovissa edellisen kerran puolitoista vuotta sitten ja tällä kertaa konsertin teemana oli lauantain toivotut levyt.

Radion pitkäikäisin ohjelma "Lauantain toivotut levyt" on jo yli 77-vuoden iässä. Sillä on ollut aikanaan tärkeä merkitys kansakunnan musiikkimaun toteuttajana. Itse kuulun tv-sukupolveen, jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista kosketusta kyseiseen ohjelmaan.  Filharmooninen Viihdejousikko oli kerännyt ohjelman suosikkisävelmiä vuosikymmenien varrelta. Osa teoksista oli minulle aivan tuntemattomia, mutta suurin osa viihdeklassikoita, jotka elokuvan ystävä tunnistaa viimeistään vanhojen kotimaisten elokuvien perusteella.

Kuten jo edellisen konsertin yhteydessä mainitsin, viihdemusiikki ei välttämättä ole lempimusiikkiani. Mutta täytyypä jälleen kerran todeta Filharmoonisen Viihdejousikon mainion soitannan korvanneen materiaalin minulle aiheuttamat näennäiset puutteet. Svengaava bändi. Vaikka edelleen nauttisin tästä kokoonpanosta mieluiten hyvän illallisen jälkeen sikarin ja viskin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti