Baletti: Bella Figura - Kansallisooppera 2013-02-15
Kun päätin muutaman vuoden tauon jälkeen ottaa taas kansallisoopperan kausikortin, minua hieman arvelutti jaksamiseni balettien parissa. Eilen oli kolmas uusi baletti kaudella 2012-2013 ja täytyy myöntää että baletista ja tanssista vain vähän tietävänä (mutta tuskin siitä johtuen) olen nauttinut suuresti kaikista. Syyskuun Le Corsairen parissa viihtyi mainiosti ja marraskuun Lumikuningatar oli näyttävyydessään huikea.
Kauden kolmas uusi tuotanto on kolmen lyhyemmän baletin muodostama kokonaisuus. George Balanchinen Neljä luonnekuvaa, William Forsythen In the middle, somewhat elevated ja Jiři Kyliánin Bella Figura. En tiedä onko tanssimaailmassa vastinetta käsitetteelle absoluuttinen musiikki, mutta omalla asteikollani eiliset teokset sopisivat aika hyvin absoluuttisen baletin käsitteen alle. Toki käsiohjelmassa koreografit luonnehtivat taustoja töilleen, mutta suurempien juonikaarien puuttuessa ainakin minun mieleni tahtoo tarttua puhtaaseen liikkeen estetiikkaan.
Illan aloittaneessa Neljässä luonnekuvassa oli varmaankin eniten tavoitetta kiinnittää koreografia ulkoiseen kontekstiin. Balanchinen innoittaja on ollut antiikin käsitys ihmisten koostumisesta neljästä perusnesteestä ja niihin liittyvistä temperamenteistä. Mielenkiintoinen ajatus luettuna ja väitän jopa havainneeni temperamenttien tapaisia luonne-eroja tansseissa, mutta enemmän olin innostuneempi baletin jakamisesta osiin ja jopa jonkinlaisen codan havaitsemisesta. Kun pohdiskelin näkemieni kolmen baletin suhdetta kotimatkalla, jäi Neljä luonnekuvaa hieman taustalle. Toisaalta näin yön yli nukkuneena olen varma että siitä saisi suhteessa huomattavasti enemmän irti useammalla katsomisella. Neljä luonnekuvaa saa lisäpisteet elävän musiikin käyttämisestä. Paul Hindemithin pianolle ja kamariorkesterille kirjoittama musiikki kuullostaa Hindemithiltä.
Illan toinen teos iski modernimman musiikkimaiseman kaiuttimien kautta. Thom Willemsin luoma sävelmaailma on moderni, vaikka soundit hieman kyllä kuullostavatkin 1980-luvun lopulta. Vailla aksentteja oleva vaimea sihinäpulssi pitää yllä tempoa, johon sitten muutamaa perusrytmikuviota varioidaan välttäen hienosti rytmisen yksinkertaistamisen karikot. Forsythen koreografia tuo mieleeni äänimaailman avustuksella urbaanin ympäristön kulmikkaat, jopa hieman väkivaltaiset maisemat. Liikkeen muotoutumista ympäröivän tilan ja ajan mukaan.
Viimeisenä oli vuorossa Jiři Kyliánin Bella Figura. Kyliánin koreografia alkoi tanssijoiden ollessa lämmittelemässä lavalla jo yleisön ollessa tulossa takaisin saliin. Alkuasetelma ei kuitenkaan sulavasti muutu esitykseksi (kuten vaikkapa Robert Carsenin Ariadne auf Naxos ohjauksessa) vaan tapahtumilla on selkeä leikkaus. Käsiohjelmassa Kylián pohdiskelle välitilojen maailmaa; missä vaiheessa jokin muuttuu joksikin toiseksi. Tämä teema on selkeästi havaittavissa koreografiassa. Bella Figura jätti eniten mietittävää esityksen jälkeen. Pohdiskelin kuinka pitkälle on mielessä mahdollista erottaa liikkeen estetiikka siihen aikaisemmista liitetyistä mielikuvista ja assosiaatioista? Eli jos eleen tai liikkeen yleensä mieltää tietyn luonteiseksi, miltä se näyttää jos siltä riisuu tuon historian painolastin? Voiko liikkeen ja tanssin estetiikka olla vapaa näistä mielikuvista? Kylián sai ainakin minut pohtimaan tätä kysymystä. Musiikkina Bella Figurassa oli nauhoitekooste barokkiajan musiikkia. Lopussa musiikki vaikenee mutta viimeinen tanssi jatkuu hiljaisuuden vallitessa vielä jonkin aikaa. Erittäin vaikuttava lopetus.
Illan tanssijoista en halua nostaa ketään erityisesti esille. Minun silmääni kaikki onnistuivat mainiosti ja illan koreografioissa soolotkin palvelivat enemmän kokonaisuutta kuin tanssijan korokkeelle korottamista.
Taas hieno ilta Töölönlahden rannalla. Olisi mukava nähdä teokset uudelleen, baletti laittoi ajatukset liikkeelle... Hienoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti