lauantai 28. syyskuuta 2013

Don Pasquale avioliiton tyrskyissä

Ooppera: Don Pasquale - Kansallisooppera 2013-09-27

Tunnustan hieman jännittäneeni eilisiltaista Don Pasqualen ensi-iltaa. Gaetano Donizettin 170 vuotta vanhan koomisen oopperan juoni on juuri sellainen josta kehnolla ohjauksella saadaan harrastelijamainen puskafarssi. Tarinassa nuorempi sukupolvi huijaa vanhempaa ojentaen tätä lemmenasioihin sekaantumisesta. Lyhyesti sanoen juoni on puhdasta hömppää; sanan positiivisessa merkityksessä. Olennaista Donizettin ja libretisti Giovanni Ruffinin oopperassa on kaunis musiikki ja keveä hauskanpito.

Don Pasquale on ohjaaja Tuomas Parkkisen debyytti kansallisoopperassa. Hän kertoo sijoittaneensa tarinan 1950-luvulle glamourin ja charmin ohella siitä syystä, että tuohon aikaan olisi vielä mahdollista kuvitella vanhan miehen avioliittokokeilun olevan mahdollista. Ehkäpä noinkin, mutta aika avomielisesti saa historiaa kuvitella jos tarinalle reaalipohjaa hakee. Eipä sitä tarvitse mielestäni hakeakaan.

Hannu Lindholmin lavastus on mielestäni mainio. Tietysti Don Pasquale tuntuu elävän talonsa fasadissa, mutta kääntyvä lavastus paljastaa Norinan talon viehättävän sisäpihan ja edelleen toisen näytöksen alun satamamiljöön. 50-luvun Sisilia ei erityisemmin paljastu kuin pienistä yksityiskohdista ja  Tuomas Lampisen suunnittelemista puvuista. Enemmänkin henki on ajattoman nostalginen. Kaunista ja kontekstiin sopivaa.

Turhaan pelkäsin ohjauksen puolesta. Tuomas Parkkinen on luonut hienon ja toimivan tuotannon. Mukana on juuri sopiva annos slapstick komediaa mausteeksi. Ensi-illassa ohjauksen soljuvassa etenemisessä taisi olla välillä vielä hieman alkujännitystä, mutta kun rutiini lisääntyy esitysten myötä, niin menohan tulee vain paranemaan.

Kun kerran Donizettin musiikista on kyse, niin laulajilla on täydet mahdollisuudet hurmata yleisö. Ensi-illassa nimiroolissa vierailee italialainen bassobaritoni Robert de Candia. Candia ei ole laulanut roolia aikaisemmin, mutta komea ääni hänellä on; kelpo debyytti. Tohtori Malatestana lauloi Jaakko Kortekangas, hyvältä hänkin kuulosti. Kolmannen näytöksen sanatykitysduetto Candian kanssa onnistui mukavasti. Norinan roolissa vuorottelee tänä syksynä kaksi nuorta sopraanoa, ensi-illassa debytoi Hanna Rantala ja osassa näytöksiä laulaa Reetta Haavisto. Hienoa että Norinan rooli on annettu näille laulajille. Olin aistivinani Hanna Rantalan ensimmäisestä aariasta pientä jännitystä ja varovaisuutta, mutta heti seuraava duetto Kortekankaan kanssa tuntui jo vapauttavan molemmat. Notaarin pienen roolin tulkitsi hienosti Juha Riihimäki. Äänellisesti eilisillan tähti oli minun korviini Erneston esittäjä Tuomas Katajala. Olen kuullut häntä useasti aikaisemminkin, mutta kuulemistani Ernesto on ehdottomasti suurin rooli tähän mennessä. Suuriin saappaisiin ei jäänyt tyhjää tilaa, Katajala täytti ne komeasti.

Orkesterimontussa vieraili italialainen Marco Boemi. Hän tuntui antavan hyvää tukea laulajille ja orkesteri kuulosti komealta.

Kuten yllä arvelin, uskon että esitysten myötä kokonaisuus tiivistyy entisestään ja vapautuneen iloittelun tunnelma lisääntyy. Ei ensi-ilta missään nimessä mitään jäkittämistä ollut, mutta ohjauksessa on potentiaalia kunnon hurvitteluun. Tämä on muuten mainio ooppera ensikertalaisille. Vink, vink.

Don Pasqualen libretto sisältää syvällisen lauseen joka kertoo lähestulkoon kaiken olennaisen oopperasta; ei pelkästään Don Pasqualesta, vaan oopperasta yleensä. Don Pasqualen löydettäväksi jätetty kirje toteaa tämän vaimon salaisen rakastajan saapuvan illalla puutarhaan: "Ilmoitan tulostani laulaen".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti