torstai 24. huhtikuuta 2014

RSO Torstaisarja 9 Musiikitalossa

Konsertti: RSO - Torstaisarja 9 - Musiikkitalo 2014-04-24

Kohti Tukholmaa matkatessa luonteva levähdyspaikka löytyy Musiikkitalosta ja Radion sinfoniaorkesterin konsertista. Kun kevään yksittäisliput tulivat myyntiin, oli paikkoja muistaakseni enää vain saatavilla permannon ensimmäiselle riville tai sitten orkesterin taakse. Toista se oli ennen vanhan kunnon Finlandia-talon aikaan... Hyvä on, sarkasmi sikseen. Hienoa että sali täyttyy.

Permannon ensimmäinen rivi on omaan makuuni oikein sopiva paikka Musiikkitalossa. Tykkään istua edessä muutenkin. Kun saa paikan vielä suhteellisen keskeltä, ei suurempia ongelmia ole. Pienestä ongelmasta hieman enemmän myöhemmin.

Illan ohjelma oli Stravinsky/Bach painotteinen. Konsertin molemmat osat avattiin Johann Sebastian Bachin uudelleensovituksilla ja päätettiin Stravinskyn musiikkiin. Alkunumerona kuultiin Anton Webernin sovitus Bachin Ricercarista (BWV 1079:n kuusiääninen fuuga). Webern kuuluu Bachin ohella suosikkeihini ja sovitus on mielestäni mahtava. Webern käsittelee orkesteria välillä kuin pientä kamariyhtyettä ja jakaa ääniä hienosti soitinryhmien yli. Kapellimestari Dima Slobodenioukin työskentelyä on ilo kuunnella ja katsella. Selkeää toimintaa. Ricercar jätti varmaankin illan ohjelmistosta kovimmat värinät.

Mutta kyllä Stravinkyn musiikki kirmaili samoilla hurmioasteilla. Tänään tarjolla oli ensin D-duuri konsertto jousiorkesterille. Varsinkin viimeisen osan sykkivä, orgaaninen sävelvirta vie vastustamattomasti mukanaan. Pianisti Johannes Piirto toimi solistina Konsertossa pianolle ja puhaltimille. Stravinskyn ollessa taidemusiikin rytmimestari ei konsertossa pääse unohtumaan pianon lyömäsoitinluonne. Piirto ei ujostellut vaan antoi pianolle kyytiä. Hienot jazz-häivähdykset tulivat komeasti esiin. Tässä teoksessa tuli tuosta ykkösrivin paikasta pientä haittaa. Piano oli suoraan muun orkesterin ja minun välissäni ja balanssi oli tuosta johtuen välillä aika pianopainotteinen. Ongelma korostuu ensi riveillä koska istumme niin selkeästi lavan alapuolella.

Konsertin toisen osan aloitti Luciano Berion sovitus Bachin Die Kunst der Fuguen Contrapunctus XIX osasta. En erityisemmin syttynyt sovitukselle ja vasta lopun B-A-C-H dissonanssit toivat iloa elämään.

Konsertin päättyi Stravinskyn Psalmisinfoniaan kuorolle ja orkesterille. Jostain syystä ei sekään herättänyt minussa suuria intohimoja. Syy ei missään nimessä ollut Slobodenioukin johtamisessa, RSO:ssa tai Tapiolan Kamarikuorossa. Psalmisinfonia ei vaan kolahtanut.

Sääli että RSO:ta pääsen kuulemaan elävänä niin harvoin. Onneksi Yle välittää konsertit useammassakin mediassa. Tämäniltainen konserttikin taitaa olla vielä netistä katsottavana. Suosittelen.

5 kommenttia:

  1. Me katsottiin k.o. konsertti kotialttarin (TV) ääressä. Olemme pyhittäneet paikan uutisille, ajankohtaisohjelmille ja musiikille.
    Johannes Piirto soitti upeasti, tuli hyvä mieli. Muustakin olemme samaa mieltä kanssasi. Mutta tietenkään tunnelma ei ollut sama kuin jos olisi ollut paikan päällä.

    Minulla on mennyt kaikki vapaa-ajat viime aikoina yritykseen tehdä musiikkitiedostosta video. Ohjeet, mitä oli saatavilla, oli tarkoitettu joillekin muille koneille, joten jouduin yrityksen ja erehdyksen kautta ponnistelemaan, kunnes eilen illalla myöhään syntyi ensimmäinen video YouTubeen!

    YouTubelta tuli viesti: "Niin sitä pitää, Liisu! Olet näköjään ladannut elämäsi ensimmäisen YouTube-videon."

    En ollut siitä onnittelusta pahoillani, niin kovan työn takana se oli! :D

    Laitoin sen yksityisenä, kun olen kaksi kertaa pyytänyt maililla lupaa ja soittanutkin Ylelle, ei ole tullut vastausta. Tuohon yksityiseen voin kai antaa osoitteen "yksityisesti". (En pannut sinne vielä mitään lisätietoja. Se oli vain koe.):
    https://www.youtube.com/watch?v=-jwPcRamLH4

    Kokeilin, niin kyllä se toimi Facebookissakin. Mutta sielläkin se on nimikkeellä "vain minä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii niinkuin pitääkin. Kun yrittää avata tuota video-linkkiä, niin tulee vain viesti "This video is private"... :)

      Poista
  2. PS. ei google löytänyt videota, seuraavaksi minun pitäisi opetella tekemään suoralinkki kommenttiin, se toimisi! :D

    VastaaPoista
  3. ykköspumppu - ehkä tai sitten ei....
    Samaan aikaan LahdenSO Jumppasen kanssa pääsi yllättämään Beethovenin koko konserttosarjoissaan... ja yllättäjänä näissä olikin sitten nimenomaan se LSO&J.Kuusisto.. liian lähellä ehkä on liian lähellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kuullut LSO:ta pitkään aikaan. Edellinen kerta taisi olla pari vuotta sitten Trubaduurissa. Pitäisi tulla piipahtamaan...

      Poista