perjantai 14. huhtikuuta 2017

Friedrichin Reininkulta DOBista

Ooppera: Das Rheingold - Deutsche Oper Berlin 2017-4-13

DER RING DES NIBELUNGEN: DAS RHEINGOLD von Richard Wagner, Deutsche Oper Berlin, copyright: Bettina Stöß


Kun DOB ilmoitti pari vuotta sitten uuden Ring-tuotannon alkavan vuonna 2020 ohjaajanaan Stefan Herheimin, odottavan aika tuli pitkäksi, mutta sille tuli selvä kiintopiste. Samalla kuitenkin kerrottiin että yli kolmekymmentä vuotta vanha Götz Friedrichin ohjaus saisi vielä kaksi esityssykliä. Friedrichän on ohjannut myös Helsingin nyt levolle lasketun Ringin, josta tykkäsin kovasti (R, W, S, G). Osaltaan tuosta syystä päätin lähteä katsomaan vielä viimeisen syklin DOBin Friedrichin versiosta.

Kolmenkymmenen vuoden elinkaarensa aikana Friedrichin Ringistä on todennäköisesti kirjoitettu varsin paljon, mutta tällä kertaa halusin pysyä pimennossa muiden arvioista ja analyyseista. Ainoa mitä en voinut välttää, oli tieto siitä että lavalla on putki. Eli omin aistein menoa ihmetellään. Kun kerran viimeinen sykli on menossa, niin eipä tule suurta vahinkoa jos höpisen ihan puuta heinää.

Putken olemassaolosta tiesin ja esiripun noustua putki lavan täyttikin. Lippuni on permannon etuosassa ja hieman kohoavan lavan takia taka- ja sivuseinien kohtaamista ei näe ja täten visuaalinen harha putken jatkumisesta loputtomiin on erinomainen. Onko tuo putki sitten maan sisällä, avaruusaluksessa vai jossain ihan muualla, saattaa selvitä tetralogian aikana. Alkunäkymä oli varsin vaikuttava; lakanoilla peitetyt ihmishahmot, aivan kuin odottamassa varastoinnin loppumista. Reinintyttärien alkukohtauksessa putken etuosaan ilmestyivät kuitenkin läpinäkyviä harsoverhoja, jotka loivat sopivan ympäristön vesileikkeihin ja Alberichin kiusaamiseen. Reinin kulta-aarre muistutti kovasti atomimallia, joka vei ajatukset mahdollisiin kylmän sodan atomiuhkaleikkeihin. Moinen tulkintasuunta ei kyllä saanut erikoisemmin tukea myöhemmin, saa nähdä pääseekö tuosta mihinkään myöhemmin.

Kohtauksen vaihtuessa Reinin verhot hävisivät ja putki katkaistiin "normaalilavasyvyyden" kohdalta taustakankaalla jonka voisi kuvitella mallaavan jonkinlaista vuoristosolajatketta. Sen huipulla taustavalojen läpiajamana sitten on Valhalla, jonka voisi kuvitella tuossa lavastuksessa olevan supermoderni pilvenpiirtäjäkokonaisuus jossain kaukana korkealla. Valhallan luonne muuttuu kyllä loppukohtauksessa, josta enemmän myöhemmin.

Jumalat ovat pukeutuneet valkoisiin ja aloittavat toimintansa puolinaamioihin pukeutuneina. Liikekieli asuineen ja eritoten Freian liikkeet tuovat mieleen jonkunlaisen mukaelman klassisesta kreikkalaisesta näyttämöasetelmasta. Jättiläisten saapuessa ja jumalten riippuvaisuuden omenista toteamisen jälkeen, klassinen asetelma puolinaamioineen poistuu. Pitäisikö tuosta vetää jotain johtopäätöksiä vaikkapa alustalta tippumisen tai pokkuroinnin kuolevaisuudeksi muuttumisen suhteen?

En tiedä onko Logesta tarkoituksella muokattu Wagneria muistuttava hahmo, mutta sellainen hän kyllä minulle on. Viitassa ja baskerissa yksi Reininkullan primus moottoreista vie Wotanin Nibelheimiin. Alberichin valtakunta paljastuu kun lavan etuosa nousee lippana ylöspäin. Alberichin komentokeskus on kultaharkkojen keskellä ja monitoroineen voisi muistuttaa vaikka ydinvoimalan ohjauskeskusta. Vaikka kuinka yritän yhdistää ensimmäisen kohtauksen atomimallin tuohon, niin ei se oikein tunnu onnistuvan. Jätetään se atomimalli odottamaan tulevia oopperoita.

Käärmettä mallintaa mukavasti komentokeskuksen etukaiteen hammasmalli uhkaavine hydrauliikkakourineen. Wotanin saatua sormuksen hän keskittyy kovasti ihailemaan sen nyrkkirautamaista olemusta. Onko kellään muuten tietoa millainen sormus oli ihan ensimmäisessä Ringissä? Jotenkin nämä kookkaat jumppakuulat tuntuvat aina hieman hassuilta, mitenköhän Riku hoiti homman?

Erdan käveltyä lavan halki Wotanille ohjeita kertoen Freia saadaan vihdoin piilotettua kultaharkkopinojen, Tamhelmin ja sormuksen taakse. Fafner poistaa hengen Fasoltilta ja laahustaa aarre mukanaan putken takaosaa kohti.

Savun keskeltä Valhalla näkyykin nyt taustalla ja tällä kertaa se ei enää näytä pilvenpiirtäjäkokonaisuudelta, vaan enemmänkin jonkinlaiselta avaruusalukselta. Saa nähdä mitä tulevina iltoina on edessä.

Kokonaisuutena erittäin toimiva ohjaus ja näyttävä lavastus, joka on muuten Peter Sykoran suunnittelema. Yritän vieläkin pysyä erossa oheismateriaaleista ja jatkaa neitseellistä kosketusta tähän Ringiin. Mielenkiinnolla odotan mitä teemoja Friedrich kehittää eteenpäin ja olenko missannut jotain olennaista. Ainakaan ohjauksen ja lavastuksen sisällön vanhenemisen takia tätä Ringiä ei ole kannattanut laittaa naftaliiniin. Tietysti kolmenkymmenen vuoden aikana sen on nähnyt jo niin moni (vihdoin minäkin), että kyllähän sitä varmaan on aika luoda jo jotain uutta teatterin osalta.

Solisteihin, orkesteriin ja kapellimestariin en ole vielä viitannut sanallakaan. Silloin kun homma on hyvissä käsissä, niin eipä paljon tarvitsekaan. Maestro Donald Runnicles on vakuuttanut minut jo aikaa sitten pätevänä Wagner-vispaajana. Solistit olivat mainioita ja erittäin tasalaatuisia. Pitäisi mainita oikeastaan kaikki jos haluaisi kehua. Werner Van Mechelenin Alberich ja Burkhard Ulrichin Loge saavat tällä kertaa nimensä tässä yhteydessä esille.

Huomenna jatketaan, jännää...

2 kommenttia:

  1. Minäkin pääsin tätä katsomaan, vaikka tiukille meni. Kesällä 2015 oli enää muutama hajapaikka myynnissä. Erinomainen esitys ja tietysti maailmanluokan solistit. Se yllätti, että monessa kohtaa tämä Götz Friedrichin ohjaus oli askeleita myöten täsmälleen sama kuin Helsingissä 2011.

    VastaaPoista
  2. Sama pisti silmään eritoten lopun jumalmarssissa kohti Valhallaa. Kaksi eteen yksi taakse...

    VastaaPoista