Tukholman Siegfried

Ooppera: Siegfried - Kungliga Operan Stockholm 2017-5-20

© Kungliga Operan, Markus Gårder

Ohjaaja Staffan Valdemar Holm avasi vihdoin Siegfriedissä enemmän työkalupakkiaan ja antoi katsojalle hieman pohdittavaa. Ensiksi pikkuhuomio jota en ole tainnut tulla maininneeksi. Alkusoittoja ei ole kuvitettu lavatapahtumin, vaan esirippu avautuu vasta toiminnan alkaessa. Nykyään jo melkein kaikissa ohjauksissa tahtoo olla alkusoiton aikana (joskus jopa ennenkin) taustoitusta tulevaan tarinaan. Itse asiassa alkusoittojen pitäminen musiikin yksinoikeutena tuntuu ihan raikkaalta ja rytmittää ohjausta sekä kokonaisuutta omalla tavallaan.

Siegfriedin ensimmäinen näytös oli vielä tunnelman osalta jatkumoa Reininkullan Nibelheimiin. Edelleen oltiin sisätiloissa ja seinät kuin vohveliraudan neliökuvioita. Symmetria vallitsee edelleen ja Mimen työpöytä takomoineen ja keittiöineen täyttää käytönnössä koko lavan edustan. Siegfriedin valaessa ja takoessa Nothungin kuntoon, pöydän toisessa päässä Mime valmistaa myrkkyjuomaa Siegfriedin pään menoksi.

Toisessa näytöksessä Holm sitten heitti (v)eteen koko joukon erilaisia syöttejä katsojan pään menoksi. Lavastus vihjaa että olemme edelleen sisätilassa, symmetrisen huoneen seinät ovat kuitenkin täynnä pientä lehvää. Ylhäällä on ikkunoita, läpi niistä ei kuitenkaan näy, vaan ikkunoissa on verhot. Muutama ikkuna on raollaan ja niissä verhot lepattavat. Huoneen takaseinän alaosassa on lavarakennelma ja sen edessä istuu selkä yleisöön päin 16 täysvalkoisiin puettua katsojaa. Katsojissa on sekä miehiä että naisia ja asusteiden tyylistä voi todeta ryhmän olevan laaja kirjo ihmisiä lähtien raskaana olevasta naisesta ja päätyen ranskalaisen santarmin hahmoon ja arabiin. Selkeästi siis varsin heterogeeninen porukka. Alberich, joka on muuten puettu käytönnössä identtiseen asuun Kulkija/Wotanin kanssa (jatkaen symmetriaa), tuntuu olevan kuin jonkinlainen pappishahmo tuolle katsojaryhmälle. Alberichin ja Kulkijan dialogin aikana he aina välillä kääntyvät katsomaan Alberichiä, vaikka rintamasuunta onkin pääasiassa lavarakennelmaa kohti.

Kun Alberich ja Kulkija poistuvat ensimmäisen kohtauksen lopuksi katsojaryhmän oikea puoli vaihtaa paikkoja vasemman puolen kanssa muistuttaen meitä symmetrian olemassaolosta. Siegfriedin saa keskustelukumppanin metsälinnusta. Lintuneitoa ei ole puettu lintupuvulla eikä hän roiku katonrajassa, vaan lintuassosiaatioon riittää hartiahuivin räpyttely. Näyttää ja toimii paremmin luonnossa kuin näin kerrottuna.

Fafner onkin sitten Siegfriedin suurimpia yllätyksiä. Lohikäärmehahmosta muistuttaa ainoastaan ikkunaverhoihin heijastettu varjo. Fafner ilmestyy lavarakennelmalle puhetorven kera. Oma assosiaationi Fafnerin hahmosta menee käärmeöljyä kauppaavaan puolihuijariin. Mikä on sitten tämän ihmisjoukon suhde tähän hahmoon? Ihmisjoukko poistuu lavalta vasta Siegfriedin tapettua Fafnerin. Onko porukka vain huijattavaa yleisöä? Mikä on heidän suhteensa Alberichiin? Miksi Fafner on helppoheikki/saarnamies? Edes Siegfriedin lävistettyä Fafnerin sydämen, tämän kuolonsäkeissä ei tapahdu mitään mullistavaa. Siegfried käy hakemassa Tarnhelmin ja sormuksen huoneen ulkopuolelta, joten Fafner ei paljastunut Tarnhelmin takaa. Onko sormus sitten ajanut Fafnerin ahneuteen ja huijauksiin? Holm ei anna vastauksia; ainakaan vielä.

Kolmannen näytöksen ensimmäinen kohtaus järkyttää katsojaparan lopullisesti. Nyt ollaan ulkona! Tosin lavan täyttää seinä jonka oviaukko ei olekaan keskellä. Jottei katsojan maailma aivan vielä romahtaisi tilamuutoksesta, niin seinässä on toki ikkunoita, mutta ikkunat eivät näytäkään ulkomaisemaa, vaan prameaa, kullankeltaista salia. Lavan läpi kulkee pareja jotka menevät sisään ovesta ja ilmaantuvat hetken kuluttua ikkunaprojisoinnin saliin. Myös Erda saapuu ja Kulkijan kanssa keskusteltuaan menee myös sisään. Sisälläolijat tuntuavat nyrpistävän nenäänsä Erdalle ja jättävät tämän yksin katsomaan ulos ikkunasta. Ulkona Kulkija ja Siegfried käyvät oman taistonsa ja keihään katkettua Erdakin häviää projisoinnista. Siegfried jatkaa matkaansa kohti Brünnhildeä.

Brünnhilde löytyy samasta salista mihin Wotan tämän jätti. Siegfriedin saavuttua taustatuli häviää projisoinneista. Muut projisoinnit ovat tähän asti kuvanneet kaikki luontoa; metsää, kuutamoa, korppeja, susia, vuoristoa, jne... Nyt tulen sammuttua ulkona näkyy teollisuuskompleksi joka puskee savua taivaalle. Itselleni tuli muuten vahva assosiaatio Antonionin Red Desert elokuvan maisemiin, suosittelen. Muuten Brünnhilde ja Siegfried löytävät toisensa totuttuun tapaan.

Kyllä Holm yllätti kovin Siegfriedillä. Tähän asti lähestymistapa on ollut skandinaavisen viileän niukka, mutta eritoten Siegfriedin toinen näytös höpsäytti pöydälle sellaisen kasan ennustusluita joiden lukeminen on nykytietämyksellä varsin moniselitteistä. Mutta hyväähän tuo toisaalta lupaa Götterdämmerungin suhteen. Onko asioilla yhteyksiä vai meneekö pakka lopullisesti sekaisin?

Ja voi näitä ruotsalaisia laulajia! Nimiosan lauloi Lars Cleveman jonka muistan Riian Götterdämmerungista. Hetken lämmettyään hän lauloi komeasti läpi illan. Nina Stemme on mahtava Brünnhilde, John Lundgren vakuuttava Kulkija ja Johan Edholm mainio Alberich. Illan erikoismaininnan ansaitsee Mimen roolin laulanut Niklas Björkling Rygert. Mime on herkkurooli ja Rygert nautiskeli siitä juuri sopivasti.

Marko Letonjan johtamaa orkesteriakin oli mukava kuunnella ja katsella, joten eipä hullumpi ilta musiikkiteatterin parissa.